Moottoripyörän koulutus sekä kuljettajantutkinto ei testaa oikeita asioita riittävästi

19.04.2021

Vuonna 2018 ajokorttilakiin tehtiin muutoksia. Pakollista opetusta eri korttiluokissa vähennettiin ja vastuuta siirrettiin enemmän oppilaalle. Mopokortissa pakollinen ajo-opetus poistettiin kokonaan ja moottoripyörän teoriatunnit muuttuivat vapaaehtoisiksi. Moottoripyörän ajo-opetus väheni entisestä yhdeksästä ajotunnista viiteen kevytmoottoripyöräluokassa. Tämän lisäksi käsittelykoetta tiukennettiin.

 

Opetuksen väheneminen sekä tiukentuneet kokeet ovat johtaneet siihen että aikaa ei riitä enää oleellisten asioiden harjoitteluun. Varsinkin maantieharjoittelu on kärsinyt muutoksista eniten. Esimerkiksi motoristin tyypillinen onnettomuus tapahtuu taajamien ulkopuolella joista kaksi kolmesta on kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja puolet loukkaantumisista tapahtuu taajaman ulkopuolella. Uhreista kolmannes menehtyi ulosajoissa ja lähes joka neljäs kohtaamisonnettomuuksissa. Loukkaantumisista yli neljännes tapahtui ulosajoissa ja joka neljäs samojen ajosuuntien onnettomuuksissa. (Lähde Liikenneturvan tilastot 2020 https://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/materiaalit/Tutkittua/Tilastot/tilastokatsaukset/tilastokatsaus_moottoripyorailijoiden_henkilovahingoista.pdf)

Käsittelykokeessa mitataan moottoripyörän perushallintaa. Eniten haasteita oppilailla on hitaan vauhdin tehtävissä. Erityistesti pujottelutehtävä jossa tehdään hitaassa vauhdissa tiukkoja luonnottomia käännöksiä. Tehtävän alkuperäinen tarkoitus on että motoristin täytyy pystyä tekemään u-käännös maantiellä ja tarvittaessa pysäyttämään pyörä kesken käännöksen. Ajatuksena varmasti hyvä mutta toteutuksena ei. Tehtävä vaatii tietynlaista moottoripyörää ja myöskin pienikokoiset kuljettajat ovat ongelmissa. Pyörää kääntäessä monesti vain käsivarret loppuvat kesken eikä tämä siksi ole mahdollista kaikilla kuljettajilla. Syrjiikö tehtävä siis pienikokoisia kuljettajia? 

Liikenteessä näkee paljon ”käveleviä” motoristeja. Hitaissa vauhdeissa jalat ovat maassa. Tyylejä on monia ja onnistuu se näinkin. Henki ei mene vaikka nurin mennään tässä nopeudessa. 

Liikenneopettajien mielestä koulutuksen ja tutkintovaatimuksien pitäisi enemmän huomioida tyypillisiä riskejä ja niiiden hallintaa. Painotus maantie ajamiseen. Jos itse saisin päättää asioista sisältäisi koe hallitun ja tehokkaan jarrutuksen sekä väistötehtävän maantienopeuksissa. Teoriaopetus pitäisi myös saada takaisin pakolliseksi jotta saadaan tarvittavaa tietotaitoa riskeistä jaettua paremmin.

Moottoripyöräilyyn on monia jatkokursseja ja mahdollisuuksia kehittyä. Valitettava ilmiö on että kursseille osallistuvat sellaiset henkilöt jotka koulutusta eivät välttämättä tarvitse ja ne ketkä sitä tarvitsevat eivät kursseille osallistu.

Hyvää alkanutta ajokautta nykyisille ja tuleville motoristeille!

Lari Mäkelä
Liikenneopetus ry
Varapuheenjohtaja
Moottoripyöräkouluttaja
10.08.2021Lausunto liikenneturvallisuusstrategiaan
22.06.2021Nuoret tulilinjalla - Ajokorttilain muutoksista päätetään pian
25.05.2021Liikenneopetus ry vuosikokous 28.5.2021
19.04.2021Moottoripyörän koulutus sekä kuljettajantutkinto ei testaa oikeita asioita riittävästi
13.04.2021Liikenneopettajat: Mielummin koulutus kuin rajoitukset
12.04.2021Radio Suomi: Liikenneopetus ry:n pj Kristiina Anuntin haastattelu
18.03.2021Suomen nuorten liikenneturvallisuus väärissä käsissä - Norja kopioi Suomen aiemman mallin ja nuoret pelastuivat!
14.03.2021Ethän ajele tietämättäsi perä pimeänä? Käytä ajovaloja oikein!
04.02.2021Liikenneopetus ry:n lausunto luonnokseen valtioneuvoston periaatepäätökseksi kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä
28.01.2021Simulaattoriopetuksesta erilaisia mielipiteitä - Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Radio Suomen haastattelussa

Siirry arkistoon »